15.3.2017

Tervetuloa ajokokeeseen

AJOKOKEESI ON HYVÄKSYTTY.

    Olen varma, että ihmiset menevät ajokokeeseen vain siksi, että he saavat sieltä hieman itsetuntoa mukaan ajokortin lisäksi. Laajaa palautetta, ehkä hieman kritiikkiäkin. Mutta totta on, että inssien kritiikki murtaa jokaisen pienimmänkin häivähdyksen omasta itsestään ja itsetunnon rakentamisesta joka oli tarkoitus nostaa korkeuksiin saamalla kehuja, taputuksia ja liputusta hyvin tehdystä työstä. Ajoit väärin, unohdit tämän, teit noin, ajoit päin punaisia, ajoit väärällä kaistalla, ajoit väärään suuntaan, ajoit katsomatta jalankulkijoita, ajoit katsomatta eteesi, ajoit katsomatta taaksesi,.. Ja sitten ollaan silleen että "hups, ensi kerralla menee paremmin."
    No mutta läpi se inssi tänään kuitenkin meni ankarasta kritiikistä huolimatta. Olen varma että ihan aina katsoin jalankulkijat, jopa liioitellusti, muttei se kelvannut. Puolivälissä oli järkyttävät kuumotukset, kun sekoilin risteyksen kanssa. Käänny liikennevaloista vasemmalle. Minäpä vaihdan kaistaa! Vaihdoin, ja tajusin että vaihdoin kaistaa liian aikaisin. Oli käännyttävä vasemmalle pienelle tielle, jossa heitin ympäri parkkiruuduissa. Hyvä etten itkua tuhertanut siinä pakitellessani, sillä jostain syystä halusin pyrkiä täydellisyyteen. Pienien virheiden lista oli siis yhä pitkä, mutta vältyimme isommilta dragedioilta, kuolemilta ja hautajaisilta eikä ketään viety ruumishuoneelle.
    Illalla KLS - Kiitän Luojaani Sinusta - esiintyi täällä Jyväskylässä eräässä pannuhuoneen näköisessä paikassa. Se oli rippikoulukonsertti, mutta johon sai mennä koko perhe. Pikkusiskoni käy rippikoulua. Omasta riparikonsertistani on kohta jo neljä vuotta, ja se tuntuu ihan oudolle. Kaksossiskoni kanssa katsoimme pikkuripareita joita jännitti koko tilanne, ehkä vähän ärsyttikin, ja pystyin samaistumaan heihin. Olin itsekin yhtä pieni ja avuton. Nyt kuljimme eteenpäin pikkuriparien joukossa sanoin väistykää, pois tieltä, kaksi senioria saapuu. Kls:n aikana minä ja siskoni olimme ne jotka biletimme yleisön joukossa kädet pystyssä reppu mukana pomppien. Pikkuriparit katsoivat meitä selvästi ajatuksin "onks noi ihan tosissaan? Vähän noloa! Miten noi kehtaa?". Hymyilin isosisko -ilmeellä ja taputtelin käsiäni yhteen. Rakastan Kls:ää.
Tuossa iässä, missä he ovat, katseet ovat kovin arvostelevia. Ei uskalla liikkua eikä avata suutaan, koska ele voi kallistuttaa vaakaa ihan päinvastaiseen suuntaan. Katseet musertavat ja häpäisevät - jos kukaan muu ei ole innoissaan ja vaikka laula mukana, ei kukaan muukaan uskalla laulaa. Kävi itse asiassa hieman sääliksi Kls:n laulajaa, joka kovasti yritti hypyttää, laulattaa ja saada yleisöä edes lyömään käsiä yhteen, mutta ainoat mukana olijat oli minä, siskoni ja joku mummo, joka liittyi porukkaamme. Kaikki pikkuriparit istuivat puhelimet kourassa ja joillain oli jopa kuulokkeet päässä. Ihmettelin tätä syvästi. Joku meinasi nukahtaa.
  - Jenni 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

∞ Saa kommentoida vapaasti ja antaa mielipiteitä!
∞ Muita kunnioitetaan ja muistetaan käytöstavat.
∞ Ihanaa kun oot siinä!