12.12.2016

Nettitreffit: mies joka ei vain miellyttänyt



  Suurimmalla osalla on niitä miellyttäviä sekä epämiellyttäviä nettitreffi kokemuksia, jotka päättyivät hyvin tai huonosti, tai enemmän mielenkiintoisesti. Ja sitten on niitä tarinoita jotka päättyivät onnellisesti, sitä kun ei koskaan tiedä. Minulla niitä tarinoita on laidasta laitaan hyvässä ja huonossa koko nuoruuden ajalta, ja tämä on huonoimmasta päästä. Oikeastaan häpeän koko tapahtunutta yli kaiken, ja samalla muistelen sitä nauraen. En vain pääse yli.

  Koko juttu alkoi sellaiselta nettisivulta kun Kuvake.net. En oikeastaan tiedä mitä tein siellä - ehkä etsin epätoivoisesti miestä tai pyörin muuten vain. Minulla ei ollut siellä edes kunnollista kuvaa, saatika esittelytekstiä. Eli kunhan olin. Mies, joka otti minuun yhteyttä epämääräisellä viestillä, oli ehkä 19 tai 20 vuotias (minä olin silloin 16). Viesti oli jotakuinkin tälläinen; "Moi. Mitä kuuluu?" Ensimmäinen reaktioni oli lähinnä että jaa, ja vastasin että hyväähän tässä, ei ihmeitä. Valitettavasti katsoessani hänen kuvaansa pohdin, että hän ei juurikaan vastaa unelma poikaystävä -koodia, ei oikeastaan lainkaan vaan on vastoin kaikille haaveilleni. Mutta koska se ei ole pääpointti, sivutin asian kokonaan. Jatkoimme juttelua mitä oudoimmista asioista - hän oli varsin puhelias ja innokas tapaus. Lopulta noin viikon tuntemisen jälkeen hän uskaltautui kysymään haluaisinko tavata! En oikeasti ollut suunnitellut asian menevän niin, mutta sanoin että joo, mikäs siinä mutta että elokuviin ei mennä. Ei ollut suurta hinkua päästä istumaan tämän viereen moneksi tunniksi ylhäiseen hiljaisuuteen. Tässä vaiheessa oli tullut varsinaisen selväksi, että hän etsii itselleen tyttöystävää ja on vakavissaan asian ja tapaamisemme suhteen, joten en tohtinut kieltäytyä ja olla ottamatta tilaisuutta vastaan, joten sovimme tapaamisen jo seuraavalle päivälle. Ajattelimme mennä keskustaan kahville.
  Yleensä kärsin järkyttävää vaatekriisiä, ja niin nytkin. Illan myötä olin levittänyt koko vaatekaappini lattialle ja lopulta todennut ottavani kaikista yksinkertaisimmat vaatteet - eli farkut ja mustan pitkähihaisen. Hiukset pitäisin auki ja meikki olisi neutraali. Tässä vaiheessa olin melkein innoissani, ja vatsanpohjassa oli se vanha tuttu tunne, perhosia vatsassa. 
  Koulun jälkeen matkustin bussilla keskustaan. Ostin itsekseni omenamehua ja join sitä seinään nojaten ja ajatellen, että joko minä olen aikasessa tai hän myöhässä. Ja myöhässä hän olikin. Nojailin seinään vielä puolentunnin päästä sovitusta ajasta, kun hän hölkkäsi paikalle tyylikkäästi pukeutuneena, halasi ja sanoi että sori, oon myöhässä. Tokaisin jotain, että ihanks tosi, kello on jo puoli kolme! Sitten sain kuulla pitkät stoorit puhjenneesta pyöränkumista ja autoteistä kävellessämme edestakaisin. Lopulta hän sanoi että mennään Mummon pullapuotiin, hän tarjoaa kahvit.
  Kassalla en osannut ottaa sitä kahvia, ja räpläsin sitä kahvikonetta kunnes hän kysyi, tarvitsenko apua. Vastasin että en mä tarvii, ja samassa onnistuin saamaan mukiini kaakaota kahvin sijasta. Joten mies joutui maksamaan 20 centtiä enemmän jotta sain pitää tuon kaakaon. Se oli ihan okei, koska en juo kahvia. En vain uskaltanut mainita asiasta, kun hän niin tohkeissaan oli kahville menossa. Kävelimme erääseen pyöreään pöytään istumaan. Selitin turhan äänekkäästi kuinka olin saanut kaakaoni pöytään ihan ongelmitta, sillä hän oli loiskuttanut kahvia kahvilautaselle kävellessään pöytään. Sitten se tuli: kyllähän sitä kahvitkin loiskuu noin nätin tytön seurassa. Valitettavasti taas sanon, että se oli iskurepliikki joka ei minuun tehonnut. En edes pidä kahvista. Hymyilin ja ajattelin että voi luoja mitä mä teen täällä! Ja sitten alkoi se pahin juttu. Selittäminen. Hän oli ollut töissä kyseisessä pullapuodissa, ja päätti kertoa minulle tästä kokemuksesta aivan kaiken. Hän puhui tylsistä asiakkaista, aamukahveista, kattiloiden pesemisestä, jostain mummelista joka etsi aina häntä myymään teetä aamuisin, lusikoista, siitä miten silmät vuotaa sipulia kuoriessa ja vaikka mitä. Tosiasiassa en kuunnellut puoliakaan, vaan ajattelin ihan omiani. Sekoitin kaakaotani ihan tylsistymiseen asti, ja havahduin lopulta siihen että olin sekoittanut sen kylmäksi. Ja miehen tarina vain jatkui. Nojailin kämmeniini typerän hymyn kanssa ja yritin saada aikaa kulumaan. Mies naureskeli itsekseen ja jatkoi aina vaan; "sitten minä sanoin... Päätin että näin on paras tehdä... Tiedätkö mitä sitten tapahtui? No sitten minä...". En oikeasti saanut puhevuoroa kertaakaan. Lopulta vain kommentoin, että "njaa. Mun mielestä kattiloiden peseminen on ihan kivaa." Vaikkei edes ole. Muistan sen ikuisesti, sillä sitten hän alkoi selittämään parhaimmista tiskaustavoista. Se oli ehkä elämäni pisin puolituntinen.
  Lopulta kehittelin jotain, jolla pääsisin pois tilanteesta. Katsoin puhelinta ja kesken hänen lauseensa lavastettuna huudahdin: "oh no äiti venaa mua jo parkkiksella, mun täytyy mennä!" Nousin kiireesti ylös vetäen toppatakkia päälle ja höpötin vain että nyt täytyy lähteä, sori. Hän istui törppönä ja hörppi kahviaan ilmeisen loukkaantuneena siitä että keskeytin. Ojensin käteni hänelle kätelläkseni ja sanoin: "oli oikein mukava tavata." Sitten pakenin paikalta, ja hän jäi juomaan kahviaan.

  Oikeastihan äiti oli tulossa hakemaan minua vasta viiden aikoihin, ja kello oli vasta vähän yli kolme. Kävelin toiselle puolelle kaupunkia ostamaan pirtelöä, ja pohdin tilannetta. Kieltämättä tunsin itseni aika törkeäksi, mutta, niin. Tilasin pirtelöni ja istuin juomaan sitä keskuspuiston penkille samalla ihaillen maisemia. Meni vartti, ja tuo kyseinen mies pöllähti taakseni. Eikö sun pitänyt olla äitisi luona? Nousin penkiltä ylös ja sanoin että äiti on kaupassa ja tässä häntä odottelen. Sitten mies lähti.
  ... Ja sitten meni tunti ja hän laittoi viestin: "olisi kiva nähdä joskus uudestaan :)" Kyllä olin otettu, siitä etten ollut vaikuttanut aivan törpöltä. Huh heijaa.

  Lopulta kävelin Jyväskylän satamaan katsomaan pimeässä loistavia valoja, ja mietin, että ehkä sittenkin voisin elää elämäni ihan yksin, ja naureskellen päätin etten enää ikinä halua tavata miehiä.

Ps. En oikeasti ole ihan näin kylmäsydäminen miltä kuulostan.

2 kommenttia:

  1. Voi luoja, hauska tarina : D Tulee mieleen omia nettitreffikokemuksia joskus, mutta olen niistä onneksi vaivattomasti selvinnyt. Toisaalta käy sääliksi miestä tällaisissa tapauksissa kun toinen on niin innoissaan, mutta minkäs sille voi jos ei kemiaa ole. Hienoa kuitenkin, että jollain asteella olet antanut mahikset etkä esim. ulkonäön perusteella kieltäytynyt treffikutsusta, vaikka onhan se itselle tietysti ajanhaaskaustakin ehkä..

    Hei hauskan oloinen blogi, täytyypä lueskella enempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! Siis nettitreffikokemukset on jotain niin mielenkiintoista! Itellä niitä vielä muutama taskun pohjalla, pitää varmaan jakaa tänne vielä joskus. Miestä kävi kyllä sääliksi sitten jälkeenpäin, mutta oli kyllä ihan omanlaisensa kokemus :D

      Poista

∞ Saa kommentoida vapaasti ja antaa mielipiteitä!
∞ Muita kunnioitetaan ja muistetaan käytöstavat.
∞ Ihanaa kun oot siinä!