24.11.2016

Oh this misery

  Tunnen kovaa, fyysista kipua oman ulkonäköni puolesta. Siis oikeasti - se ei ole asia, joka on helppo tai yksinkertainen, päinvastoin. Se on asia, jonka kanssa olen tapellut 12 vuotiaasta lähtien. Siitä asti, kun murrosikä koitti ja naisellisemmat muodot tulivat esiin tuoden mukanaan ylimääräisiä kiloja ja itsetuntokriisin. Mielestäni jokaisen kasvavan ihmisen tulisi saada kuulla olevansa kaunis ja arvostettu minkä näköisenä tahansa - mutta sen puolesta minä sain kuulla olevani ruma, vastenmielinen sekä epänaisellinen. Se ei kohottanut itsetuntoani, eikä myöskään se kun rumuuden takia lähes uimataidoton pieni tyttö heitettiin järveen koulurepun kanssa, silmälasit rikottiin jotta näkisin entistäkin vähemmän katsoa taulun liituraapustuksia ja ruusupensaaseen kaataminen valmiiksi pitkän koulupäivän jälkeen. Se oli raskasta ja on yhä. Niin, ja vähitellen itsetuntoni tippui alaspäin sen lailla, miten vesipisarat valuvat ikkunassa kaatosateella. Ne kaikki menevät alaspäin; niin myös jokainen itsetunnon hippunen mitä omasin. Muistan miten 14 vuotiaana istuin koulun vessan lattialla itkien, itkien niin kovasti omaa rumuuttani. Katsoin vatsaani, reisiäni, käsiäni, kasvojani, hiuksiani, eikä mikään miellyttänyt. Oikeastaan tunsin olevani oikean ihmisen vastakohta. Miltä oikea ihminen näyttää? "Sellainen, kenellä on pitkät hieman lainehtivat hiukset, kauniit kasvot, hoikka vartalo, kirkkaat silmät ja joka osaa pukeutua kauniisti". ...Minähän en ollut mitään tästä.
  Häpesin itseäni. Vihasin itseäni. Kun katsoin peiliin, en nähnyt mitään kaunista - näin jotain niin rumaa ja häpeällistä, enkä enää miettinyt miksi ihmiset minua vihasivat niin.
  Elämä on niin haastavaa. Muistan yhden, yksi ainoista kerroista jolloin tunsin olevani kaunis: päivä, jolloin tapasin viimeisimmän poikaystäväni ensimmäisen kerran niin että menimme ulos kävelemään. Silloin olin kaunis. 

 
  Pakko sanoa, ettei itsetuntoni ole kohentunut noista ajoista juuri lainkaan. Olen yhä yhtä surkeana katsoessani peiliin. Jos voisin, muuttaisin ulkonäössäni niin paljon. Mutten kuitenkaan voi, enkä ehkä haluakaan. Mitä sitten vaikka olenkin ruma? Kelpaan parhaalle ystävälleni, perheelleni ja Mindylle. Ehkä se riittää.
  Mutta taas toisaalta... En tiedä. Viimeksi tunti sitten seisoin peilin edessä, annoin kyynelten valua poskilleni ja mietin, kuinka lihava olenkaan. En ehkä olekaan ruma, olen lihava. Lihavuudesta voi onneksi päästä eroon - mutta miksen onnistu? Muutama päivä saattaa mennä todella hyvin, mutta sitten näen kaupassa ah, niin ihanaa omenamehua, tuc keksejä tuorejuustolla, suklaata, popcorneja ranch dipillä... Mutta mikä kiire minulla edes on? Haluanko vain olla riittävä itselleni, vai koko maailmalle? Surullinen tosiasia on se, että en ikinä ole jokaisen ihmisen mielestä riittävä. Mutta haluaisin omasta mielestäni olla kaunis. Haluaisin edes kerran olla kaunis, katsoa peiliin ja nähdä jotain katsottavaa. Mutten näe. En näe yhtään mitään kauheuteni yli.
  Tämä on päivä, jolloin mielialani vaihtuvat kuin vuoristoradan mäet ja laskut. Valitettavasti. Kello on kaksi yöllä, väsyttää ja oma kehoni ahdistaa. Ollapa kerrankin joku muu ja tuntea itsensä hyväksi omassa kehossaan, mutta ei. 

  Haluaisin vain sanoa, että ei se haittaa. Olen ehkä ruma ja kauhean näköinen, mutta ei se haittaa. Se on okei. Koska aion onnistua. Aion saavuttaa terveellisen normaalipainon terveellisin tavoin - en aio suorittaa asiaa kuten 15 vuotiaana joutuessani lopulta ravitsemusterapeutille syömishäiriön merkeissä. Tätä en halua tyriä. Haluan näyttää hyvälle ja tehdä sen eteen töitä. Painoni ei ole juuri nyt normaalipainossa - itseasiassa se on 30kg sen ylitse. Siksi minulla on tavoite. Tavoite, jonka aion saavuttaa. Halusin siis loppupelissä vain kertoa, että aion kyllä onnistua. Kaikki ei vain ole niin helppoa kuin miltä näyttää.

  ONKO TÄÄLLÄ JOKU, JOKA PUDOTTAA PAINOA? Mun mielestä olisi niin kivaa jakaa ajatuksia jonkun kanssa, ja mikä kivointa, pudottaa painoa jonkun kanssa! Luoda yhteiset tavoitteet ja onnistua. 

  Hearts, 
  Niiu 

5 kommenttia:

  1. Tiiän niin tuon tunteen! Välillä nykyäänkin tekis joskus mieli vaan itkee peilin edessä ja juosta peiton alle piiloon omaa kuvaansa. Me pudotetaan avomiehen kanssa painoa, miehellä enemmän pudotettavaa kuin mulla, mullakin kuitenkin yli 30kg.

    ps. jostain syystä tuo juttu, kun vie hiiren kuvan päälle ja se muuttuu mustavalkoiseksi, on ärsyttävä

    pps. en saanut laitettua kommenttia Firefoxilla, tuo nappi ei kertakaikkiaan suostunut toimimaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chromella onnistui, jipii!

      Poista
    2. Näinpä! Hienoa että yhdessä pudotatte, tsemppiä teille!
      Kiitti kun mainitsit siitä mustavalkoisuus tehosteesta, otan sen pois (luulin että olin ottanut sen jo veks mutta en näköjään). Outoa ettei kommentointi onnistunut Firefoxilla. Onkohan sama ongelma kaikilla?

      Poista
    3. En osaa sanoa, mulla ei ole mitään lisäosia tässä kuin Adblock Plus, joten senkään ei pitäisi vaikuttaa. Testaan, antaako nyt kommentoida Firefoxilla.

      Poista
    4. Jaa, onnistui. Oliskohan se mustavalkotehoste voinut vaikuttaa, kun joskus ne toimii hieman eritavalla eri selaimilla? Tai sitten joku väliaikainen bugi, kyseessä kun Blogger niin ei olisi mikään ihme...

      Poista

∞ Saa kommentoida vapaasti ja antaa mielipiteitä!
∞ Muita kunnioitetaan ja muistetaan käytöstavat.
∞ Ihanaa kun oot siinä!