26.8.2017

Syvällinen 0.1

  Eihän se kirjoittaminen oikeasti ole sen haastavampaa, kuin asian kertominen ääneen. Paitsi, että kirjoittaessa ajatuksia laajennetaan ja mietitään, miten lausetta jatketaan ja miten sitä olisi järkevää jatkaa - kun taas puhuessa me emme ehdi syvemmin harkitsemaan sanoja, emme pyyhkimään kirjaimia tai yliviivaamaan turhaksi käyneitä sanoja, tai lisäämään lauseita edeltämään edellistä lausetta.
  Kirjoittaessa lisätään vielä psykologiset ajatukset, sen hetkinen mielenterveystilanne, vokaalit, konsonantit, käytetään synonyymeja ja unohdetaan isot alkukirjaimet, ja sitten lisäillään niitä tekstin valmistuessa. Siihen lisätään vielä vuorokauden ajan aiheuttama paine ja stressi joka valitettavasti vaikuttaa ihan kaikkeen, ärsyyntyminen kylmenneestä muumiteestä jota ei sillä kertaa juoda muumimukista, jumissa olevat hartijat ja ulkona vallitseva vesisade (joka siis on positiivinen asia), ja kirjoittaessa huomioidaan vielä muovipussissa jumissa oleva kissa ja vieressä Toy storya katsova mies. Sitten saadaan kirjoituksesta vasta kokonaisuus. Puhuessa se kaikki jää pimentoon, ja kerrotaan vain se, mikä sillä hetkellä on loogista ja hetkellistä. Kirjoittaminen on siis tavoista parhain saada ajatukset kasaan, ellei välttämättä rakasta puhumista.
  Syvällisen puoleista pohdintaa tälle illalle. Kiitos. Tiedättekö, olisi mahtavaa koota kaikki syvälliset ajatukset aivan omaan kirjavihkoseen.

13.4.2017

Blogista ja kissasta

    Olen pitänyt tarkoituksella blogiurastani pientä ajattelu taukoa. Ei ole ollut mitään mitä kirjoittaa. Istuessani kolmelta yöllä tyhjässä Uusi blogiteksti -kohdassa, kävin itsekseni läpi blogihistoriaani ja sitä mitä tältä haluan.
    Haluan kirjoittaa. Haluan kirjoittaa juuri siitä mitä itse haluan ja mikä itseäni sykähdyttää. Vaikka siitä, että katson tällä hetkellä taustalla muumeja ja minulla on lasi coca colaa jääpaloilla. Näin muuten viimeyönä unta, että minulla todella oli cocista. Pointtina oli, että sen joukkoon piti laittaa puolilasia jääpaloja, jotta se olisi parhaimmillaan. Mutta en tiedä mitä kirjoitan. Ehkä jotain kuulumisien, elämäntapojen ja mielenkiinnonkohteiden välistä? Mutta mitä niistä? Jos kirjoitan teille esitelmän Franz Schubertista, tähtikuvioista tai ihanista villasukista joita mummo on minulle neulonut koko elämäni läpi, niin mitä kertoisin niistä? Mitä ihmiset yleensä kirjoittavat blogiinsa? Kyllä, käyn aina vain uudelleen ja uudelleen samoja kysymyksiä läpi.


    Tietenkin kirjoitan tänne omien voimavarojeni mukaisesti ottamatta stressiä tästä, siitä että minulla on blogi johon voisi kirjoittaa. Sen sijasta tartun usein päiväkirjaani ja rustaan sinne ylös kaiken tapahtuneen. Ajattelinkin, että voisin käyttää enemmän vähemmän salaista päiväkirjaani tukena tänne kirjoittamisessa. Miksi edes kirjoitan, jos se on niin hankalaa? Miksi rakastan kirjoittamista? 

   Mutta kuulumiset! Olen maalaillut jotain todella epäloogista ja piirtänyt lisää mustavalkoista, tiskannut astioita urakalla, kirjoittanut tarinaa, kuunnellut musiikkia,. Kaikkea jännää. Mindy on ollut kipeänä viimeaikoina, itse asiassa meillä oli todella pitkä eläinlääkärireissu viime lauantaina. Hän alkoi oksentamaan torstai iltana, ja ajattelin että hän yrittää saada karvapalloa liikkeelle tai on vain syönyt jotain huonoa. Odottelin perjantaihin, ja oksentelu jatkui. Tavallaan ruoka pysyi vielä sisällä, koska hän oksensi pelkkää limaa. Soitin eläinlääkäriin, ja he sanoivat ettei vielä ole hätää kunhan hän syö ja juo. Oksentelu kuitenkin paheni iltaa kohden ja Mindy oksensi koko ajan enemmän ja enemmän. Koko perjantai meni siis rätin kanssa kulkiessa, ja kun Mindy alkoi oksentaa, usein sain siirtää hänet paljaalle lattialle ja pitelin kiinni ettei hän oksenna mm. matolle (kissa etsii usein pehmeän alustan). Ja sitten sain siivota. Uskokaa pois, illalla kuuden aikaan alkoi jo tympäisemään kun olin monta kymmentä kertaa tehnyt saman. Seitsemän aikaan hän alkoi oksentamaan ruokaa ja vettä pois heti syömisen ja juomisen jälkeen. Soitin taas eläinlääkäriin, ja sanoivat että viimeistään aamulla on hyvä käyttää lääkärillä. Seurailin vielä yön yli, sillä päivystävällä eläinlääkärillä oli monen tunnin jonot. Koko juttu jatkui yön yli - nukuin hieman alle tunnin sohvalla koska en halunnut jättää Mindyä ilman vahtimista. Aamulla hän oksensi edelleen kaiken mitä söi ja joi, ja sain eläinlääkäriajan kolmeksi.
   Ja siellä meni kauan, koska se oli päivystävä aika, ja edellemme meni aina muita eläimiä jotka olivat enemmän avun tarpeessa. Istuimme aulassa Mindy kopassa, luin koiralehtiä ja join kaksi mukillista teetä, ja pikkusiskoni kanssa tyhjensimme keksikulhoa. Ensin mentiin röntgeniin, jotta nähdään onko suolistossa mm. vierasta esinettä, ei ollut. Siellä oli jännää ja kädessäni on mukava haava Mindyn raapimisen takia. Loppujen lopuksi koko kissa oli todella reipas ja kuvatkin taisi onnistua. Ja sitten odotettiin taas. Loppujen lopuksi Mindy jäi nesteytykseen ja samalla muihin tutkimuksiin koko illaksi. Häneltä otettiin verikoe, annettiin pahoinvoinninesto lääkettä, ja laitettiin varjoainetta jonka kanssa otettiin uudet röntgenkuvat. En oikeasti muista mitä kaikkea sille tehtiin koska olin niin stressaantunut ja huolissani Ministä. Saatiin hakea se kotiin kymmenen aikaan illalla. Oli ehkä suurin helpotus nähdä se kopassaan ihan hengissä, vähän järkyttyneenä ehkä. Diagnoosina oli ihan vain se, että herkkävatsaisella kissalla oli taas väärä ruoka joka oli laittanut suoliston juntturiin. Mindy on siis todella herkkävatsainen ja olen moneen otteeseen saanut jo vaihtaa ruokaa toiseen. Nyt saimme eläinlääkärin ruokaa, mutta se ei tietenkään kelpaa tälle kissalle. Nirso. Nyt olen pitänyt häntä pari päivää ihan pelkillä naksuilla, ja mietin edelleen mitä teen ruoan suhteen. Menen joku päivä käymään eläinkaupassa kyselemässä.


    - Jenni
 

20.3.2017

Elokuva-arvio ja kaksi uutta asukkia

    (Kirjoitettu 20.3.17 klo 04:36) Filosofinen ajatus siitä että kauhuelokuvat vaikuttavat hermostoon, aivotoimintaan ja yön pimeisiin tunteihin, ovat täyttä totta, jos otetaan lisäksi huomioon se että asun yksin ja olen valmiiksi vainoharhainen. Miksi mieli ylipäänsä alkaa käsittelemään päivän kauhuhetkiä yöllä? Tai no niin, aivot käsittelee kaiken yöllä.
    Ei tässä mitään - katsoin vain päivällä elokuvan The visit. Joka ei edes ollut pelottava, tavallaan. Olen miettinyt kyseisen elokuvan katsomista jo jonkun aikaa. The visit on K16 määritelty jännitys -ja kauhuelokuva, jossa traileria enempää spoilaamatta kaksi lasta lähtevät isovanhempiensa luokse viikoksi kylään. Elokuvan tyttö haluaa selvittää hämäräperäiset syyt sille, miksei äiti ole tavannut isovanhempia vuosiin, ja on myös kiinnostunut elokuvaamisesta. Siksi hän haluaa dokumentoida koko tapaamisen, josta elokuva koostuu - elokuvassa näemme kameran heilumista, spontaania höpöttelyä kameran takana ja "kamera on päällä, kävele tuonne" -hetkiä. Isovanhemmista tulee hetki hetkeltä oudompia. Sinänsä elokuva oli hyvä, ja se oli hienosti tehty. Se toi koko ajan uusia puolia esiin, eteni, ja toi itselle sellaisia "ahaa toi menikin noin" -fiiliksiä ja "kyllä mä ton tiesin". Juonenkäänteet eivät yleisesti olleet kovin erikoisia, vaan juttu eteni normaaliin tyyliin: alussa kaikki on hyvin, tapahtuu jotain outoa, tilanne pahenee, pahin kohtaus, draama, ja sitten kaikki on taas hyvin. Olin sen puoleen odottanut jotain hieman enemmän. Loppu oli itselle todellinen pettymys - se vain loppui. Määrittelisin elokuvan kyllä ennemminkin jännitykseksi kuin kauhuksi, koska enpystykatsomaan -kohtia oli vain kaksi näin nopeasti mietittynä. Silloin en katsonut elokuvaan ihan vain siksi, koska inhoan säikähtämistä ja sellaisia tässä voi tapahtua mitä vain -hetkiä. Tai sitten kohta oli niin ahdistava, etten vain halunnut katsoa oman mielenterveyteni vuoksi. Pieni raja pitää olla - mä nimittäin olen oikeasti yksin täällä asunnossa. Entä, jos elokuvan isoäiti kävelee kohta olohuoneestani? 

    ARVOSANAKSI ELOKUVALLE ANNAN 7. 


     Kävin tänään asuntonäytössä. En päätynyt vuokraamaan sitä, sillä se oli ihan liian pieni (28 neliötä). Joku saattaisi hyvin mahtua sinne, mutta en minä tavaroitteni kanssa. Pelkästään sänkyni on 120cm, ja olo/makuuhuoneeseen sen lisäksi olisi mahtunut suunnilleen vain sohva ja tv-taso, lamppu ja sohvapöytä - se olisi ollut siinä. Olisi sinne voinut ängetä tietysti, mutta tykkään, että asunto on laaja ja huonekalut ovat siististi aseteltuja, eivätkä tavarat ole vain tungettuna johonkin. Tästä olisi tullut sellainen Liikkuvan linnan Howlin huoneen näköinen asunto (tälläinen). Jos tiedätte Jyväskylästä 32-45 neliömetrisen asunnon alle 460e/kk vuokralla, minuun voi olla yhteydessä.
    Luokseni muutti toissapäivänä kaksi uutta asukasta. Kaksi pientä roborovskia! Alla on kuva heistä. On kivaa, kun parin vuoden tauon jälkeen on taas muutama rapistelija terraariossa. Muutoin mulla on ollut hamstereita aina 7 vuotiaasta asti. Hauskaa Rosmariinissa ja Laventelissa on se, että he ovat aivan eri näköisiä sekä ihan erilaisia luonteeltaan. Rosmariini on tiukka, määrätietoinen ja oman reviirinsä tunteva. Hän ei ole kovin seurallinen ja reagoi kovasti muutoksiin ja uusiin tuoksuihin. Kun sain heidät, Laventeli alkoi tunnin ihmettelyn jälkeen rakentamaan pesää ja kokeili juoksupyörääkin, mutta Rosmariini oli lähes seitsemän tuntia yhden kengän sisällä. Rosmariini huutaa, kun häneen yrittääkään koskea. (Ei niin, että roboja paljon silitettäisiin, mutta tajusitte pointin). Rosmariini on kokonsa puolesta vähän pieneksi jäänyt, ja odottelemme kasvattajan kanssa kasvaako hän vielä. Laventeli puolestaan ei kiinnitä huomiota, vaikka häntä silittää kesken ruokahetken. Hän jopa voi olla kädelläkin hetken riehumatta. Laventeli on väritykseltään aivan ihana. Laventeli on se, ketä useimmiten näkee pyörivän ympäri terraariota ja puuhailemassa omiaan, ja juoksupyörästä hän pitää. Rosmariinia saa aina välillä etsiä. Pahoittelen alla olevien robokuvien laatua.

Vaaleampi ja isompi on Laventeli, tästä katsoen vasemmalla, ja oikealla pienempi on Rosmariini.

Rosmariini
ONKO TEILLÄ OLLUT/ONKO TEILLÄ HAMSTEREITA?
ONKO KENELLÄKÄÄN KOKEMUSTA ROBOROVSKEISTA?

-Jenni

17.3.2017

Runo ja tarina -kirjoitelma

       Tulee päivä, jolloin runomaailma on historian kohokohta ja se, joka vavisuttaa koko maailmaa saaden siihen häivähdyksen jotain ihan uutta ja kaunista, ja jota ihmiset katsovat aivan uusilla näkökulmilla. He alkavat näkemään elämää aivan uusin silmin - siten, miten minä katson avaruuteen tuntien sen koko pimeyden ja tähdet lähempänä kuin koskaan. Päivä, jolloin syyslehdet vaipuvat tanssimaan yhdessä tuulen kanssa, sen viileän syystuulen, joka ennustaa talven tuloa lokakuussa ja lumen satamista ennen joulua, jolloin ihmiset ostavat lahjoja ja kirjoittavat punaisella tussilla lahjapaperiin ystävänsä nimen. Sitten he antavat sen lahjan ystävälleen odottaen saavansa itsekin jotain. Silloin ei odoteta bussia bussipysäkillä ja mietitä sormien jäätymistä valkoisten mummon neulomien lapasten uumenissa, ei, vaan silloin ollaan takkatulen lähellä pohtien elämän syvyyksiä ja saapuvaa pääsiäistä, jolloin leskenlehdet alkavat täyttämään vasta esiin tullutta nurmikkoa pitkän ja hyytävän talven jäljeltä. Mutta nyt ulkona sataa lunta hiljalleen, vähän niin kuin sinä päivänä kun yritin ensimmäisen kerran elämässäni hiihtää erästä metsäpolkua pitkin. Silloinkin satoi lunta, ja minä en osannut hiihtää. Haaveilin merenalaisista nähtävyyksistä, kuten koralliriutoista, kun yritin saada itseäni ylös lumen keskeltä.

     Niin, sen tulevan päivän aikana kaikki on kuin uutta. Saamme koskettaa toisiamme kuin viimeistä kertaa, ja samalla sanomatta hyvästejä, sillä tiedämme näkevämme taas. Tiedämme myös, että Bizet oli ranskalainen säveltäjä, joka tunnetaan oopperoistaan, mutta joka oli erittäin taitava pianisti. Piano kuulostaa yhtä kauniille, kuin melodia meren aalloissa. Silloin emme kysy, kuka loi aallot ja kuka meren, sillä silloin tiedämme vastauksen. Silloin Ludwig van Beethoven on yhtä historiaa kuin ne vesipisarat, jotka tippuvat taivaalta yhtyen siihen suureen mereen, joka valtaa koko maapalloamme.

 Tämä on runon ja tarinan puoliväli.

15.3.2017

Tervetuloa ajokokeeseen

AJOKOKEESI ON HYVÄKSYTTY.

    Olen varma, että ihmiset menevät ajokokeeseen vain siksi, että he saavat sieltä hieman itsetuntoa mukaan ajokortin lisäksi. Laajaa palautetta, ehkä hieman kritiikkiäkin. Mutta totta on, että inssien kritiikki murtaa jokaisen pienimmänkin häivähdyksen omasta itsestään ja itsetunnon rakentamisesta joka oli tarkoitus nostaa korkeuksiin saamalla kehuja, taputuksia ja liputusta hyvin tehdystä työstä. Ajoit väärin, unohdit tämän, teit noin, ajoit päin punaisia, ajoit väärällä kaistalla, ajoit väärään suuntaan, ajoit katsomatta jalankulkijoita, ajoit katsomatta eteesi, ajoit katsomatta taaksesi,.. Ja sitten ollaan silleen että "hups, ensi kerralla menee paremmin."
    No mutta läpi se inssi tänään kuitenkin meni ankarasta kritiikistä huolimatta. Olen varma että ihan aina katsoin jalankulkijat, jopa liioitellusti, muttei se kelvannut. Puolivälissä oli järkyttävät kuumotukset, kun sekoilin risteyksen kanssa. Käänny liikennevaloista vasemmalle. Minäpä vaihdan kaistaa! Vaihdoin, ja tajusin että vaihdoin kaistaa liian aikaisin. Oli käännyttävä vasemmalle pienelle tielle, jossa heitin ympäri parkkiruuduissa. Hyvä etten itkua tuhertanut siinä pakitellessani, sillä jostain syystä halusin pyrkiä täydellisyyteen. Pienien virheiden lista oli siis yhä pitkä, mutta vältyimme isommilta dragedioilta, kuolemilta ja hautajaisilta eikä ketään viety ruumishuoneelle.
    Illalla KLS - Kiitän Luojaani Sinusta - esiintyi täällä Jyväskylässä eräässä pannuhuoneen näköisessä paikassa. Se oli rippikoulukonsertti, mutta johon sai mennä koko perhe. Pikkusiskoni käy rippikoulua. Omasta riparikonsertistani on kohta jo neljä vuotta, ja se tuntuu ihan oudolle. Kaksossiskoni kanssa katsoimme pikkuripareita joita jännitti koko tilanne, ehkä vähän ärsyttikin, ja pystyin samaistumaan heihin. Olin itsekin yhtä pieni ja avuton. Nyt kuljimme eteenpäin pikkuriparien joukossa sanoin väistykää, pois tieltä, kaksi senioria saapuu. Kls:n aikana minä ja siskoni olimme ne jotka biletimme yleisön joukossa kädet pystyssä reppu mukana pomppien. Pikkuriparit katsoivat meitä selvästi ajatuksin "onks noi ihan tosissaan? Vähän noloa! Miten noi kehtaa?". Hymyilin isosisko -ilmeellä ja taputtelin käsiäni yhteen. Rakastan Kls:ää.
Tuossa iässä, missä he ovat, katseet ovat kovin arvostelevia. Ei uskalla liikkua eikä avata suutaan, koska ele voi kallistuttaa vaakaa ihan päinvastaiseen suuntaan. Katseet musertavat ja häpäisevät - jos kukaan muu ei ole innoissaan ja vaikka laula mukana, ei kukaan muukaan uskalla laulaa. Kävi itse asiassa hieman sääliksi Kls:n laulajaa, joka kovasti yritti hypyttää, laulattaa ja saada yleisöä edes lyömään käsiä yhteen, mutta ainoat mukana olijat oli minä, siskoni ja joku mummo, joka liittyi porukkaamme. Kaikki pikkuriparit istuivat puhelimet kourassa ja joillain oli jopa kuulokkeet päässä. Ihmettelin tätä syvästi. Joku meinasi nukahtaa.
  - Jenni 

8.3.2017

Kouluahdistus

   Toivottavasti teillä on kaikki hyvin – minulla ainakin. Vietin hiihtolomani saamatta juuri mitään aikaiseksi, paitsi siivonnut koko asunnon: tuulettanut matot, luutunnut lattiat, siivonnut kaapit,.. Olen tavoitellut kyseisen siivousurakan tekemistä useammin kuin kerran vuodessa, sillä siitä tulee todella hyvä fiilis ja rakastan raikasta, tuuletettua kotia. Ja täysin puhtaita lakanoita, kirkkaan puhdasta keittiötä ja ulkona puisteltua mattoa.  Lomalla keskityin itseni kokoamiseen ja valmistamiseen seuraavaa koulujaksoa varten – jonka aion vetää kunnialla läpi. Erinäisistä syistä johtuen en saanut viime jaksolla juuri yhdestäkään kurssista suoritusta ja poissaoloja kertyi ihan vain muutama.
 Ensi jaksolla sinun täytyy todella panostaa kouluun – muuten meidän täytyy miettiä, aloitatko syksyllä uudestaan.
    Hups. Minulla ei ole varaa aloittaa koko koulua uudestaan (ei niin että olisin tässä kovasti edistynytkään). Joten punnitsin asiaa ja päätin ryhdistäytyä, vaikka aamulla tuntuisi kuinka tylsälle nousta ylös. Ala on minulle tärkeä ja haluan lähihoitajaksi, mutta olen surkea koulussakävijä. Se on ollut aina niin, että kouluun on pakko mennä. Ei se muuksi muutu. Mutta kun olin muutaman kuukauden töissä päiväkodissa, olin vain päivän poissa migreenin vuoksi todeten, että ah, nautin töissä käymisestä! Mutta kyllä, inhoan koulua.
    En ymmärrä, miksi koulussa ahdistaa niin paljon. Aivan joka päivä. Vaikka mielialani olisi virkeä ja olisin motivoitunut ammatin saamisesta ja vaikka mitä, niin aina koulurakennus on se paikka, joka saa ahdistuksen koville. Koulussa ollessani on tuskanhiki päällä vaikka olisi viileä - ja vuoroin palelen. Päätä särkee stressistä ja vatsaan koskee. Tavallaan tuntuu aivan kuin olisin kuumeisena 70 asteisessa saunassa - saunassa, jossa on lisäkseni 100 muuta ihmistä. Ihmiset ahdistavat, ja aistiyliherkkänä koulu on vaikea ympäristö, sille, joka yrittää prosessoida kaikki äänet, tuoksut ja ihmiset yhtä aikaa. Olen varmaankin aika traumatisoitunut koulusta.

    Olen muuten opetellut piirtämään myös vähän (käyttäen vähän mallia apuna, koska en osaa). Tässä teille, olkaa vain hyvät, niistä yksi. Tyttö, jolla ei ole nimeä, ja joka näyttää ehkä hieman hämmentyneeltä. En pidä siitä.

25.2.2017

As. 26 pesuk. + kh 2h

    Mitä teen? -Istun pyykkituvan lattialla kirjoittamassa blogiin.
    Jostain syystä olen suunnattoman huono pyykkien pesemisessä, mutta nyt sain viimein aikaiseksi. Pyykkejä vain kertyy ympäriinsä kylpyhuoneeseen ja kokoan niitä yhteen pinoon, ja lopulta ne eivät mahdu edes pyykkikoriin - joten minulla oli tänään täynnä sekä kori että pyykinpesukassini. Pesin ensin kassin sisällön, ja nyt tuolla pyörii korista puolet. Huomenna pyöritän vielä ne loput puolet ja ehkä joitain vaatteita vaatekaapin puolelta. Liian raskasta. Älkääkä olko huolissanne vaatteiden hygieniasta - pesen pyykkejä myös käsin. Minulla on oma ämpäri sitä varten, pesuainetta, joku sieni ja hanasta tulee vettä. Ei siis ongelmaa sen suhteen, että alusvaatteet loppuvat tai muuta vastaavaa, vaikka kyllä pyykinpesukone onkin kätevämpi. Mutta koska vesi on ilmaista, ei mulla ole mitään ongelmaa istua suihkun lattialla pesemässä pyykkejä ja lotraten vettä.
    Pitäisi alkaa kyllä ryhdistäytymään pyykinpesussa. Onko jollain muulla se ongelma, että se on vaan ihan syvältä? Ajattelin, että jos pitäisin kerran viikossa pyykkipäivän, niin, ettei sitä pyykkiä kerry niin ettei kylppärissä mahdu kävelemään. Torstai tai lauantai kuulostaa hyvälle pyykkipäivälle.
    Okei. Pesutuvan lattia on aika vetoinen ja kylmä istuttava.

    Lonkka voi tavallaan hyvin - tai olisin sanonut niin vielä puolituntia sitten. Olen koko päivän popsinut kipulääkkeitä. Mutta nyt kun päätin alkaa kurottelemaan lakanoita naruille... Aih. Kipu räjähti taas, ja siksi tässä nyt istunkin ja odotan koneen loppuun pyörimistä. Vielä puolituntia.
Kortisonipiikistä on jo yli kaksi vuorokautta, joten kohta voin oikeasti alkaa odottelemaan kivun hellittämistä. Tai odottelen jo. Tällä hetkellä kipu tulee takaisin pitkäaikaisessa tai yllättävässä rasituksessa. Kuten nyt. Tuntuu, että joku työntäisi terävää neulaa syvälle lonkan lihaksistoon. Verratkaa kipuani siihen. Ehkä saatuani pyykit narulle käyn suihkussa ja hipsin peiton alle Mindyn viereen. Paitsi että mun piti leipoakin tänään huomista varten...

23.2.2017

Loman aloitus liikuntakiellossa

  Jotkut aloittavat hiihtoloman lähtemällä lomalle, siivoamalla asunnon, laskettelemalla,.. Mulla hiihtoloma alkoi jo tänään. Istuin kolmisen tuntia päivystyksessä itkien kurjaa oloa ja juoden päärynälimsaa. Kipu 8 ja triageluokka B, sillä saavuin päivystykseen raahaten oikeaa puoltani kuin halvaantunutta mukana - niin paljon sattui. Kun viimein oli vuoroni kävellä lääkärihuoneeseen, oli fiilis suunnattoman huono. Ihmiset ahdistivat, sattui, en tiennyt mitä tapahtuu ja väsytti mielettömästi. Diagnoosina oikean puolen lonkan limapussintulehdus, suhteellisen paha sellainen. Tulehdusarvot vähän päälle 70 ja fiilis katossa. Kortisonipiikki (puristin käsiä ympärilleni, tuijotin seinää, ja kiitin Luojaani siitä että minulla on avaamaton suklaalevy laukussa). Kipulääkkeet (istuin penkillä naama kivusta vääränä, sillä lääkäri meni ja painoi suoraan lonkan kipeintä kohtaa. Huusin niin että ainakin toiselle puolelle sairaalaa kuului). Ja voltarenia (muistin voltaren -mainoksen ja alkoi naurattamaan). Näkemiin, hyvää illan jatkoa, ja pian olin jo kotona kuumassa suihkussa lämmittelemässä kivuliasta lantioaluetta. Oikeasti - vaikka tulehdus on lonkassa, tuntuu kipu ympäri lantiota ja se säteilee reiteen, ja tuntuu tavallaan myös ristiselkäkivulta, myös ihan kuin iskias olisi kipeä. Mutta ei. Limapussi on.

  Mukavinta tässä on se, että sain tosiaan aloittaa lomani jo nyt. Negatiivista se, etten saa viikkoon käydä kuntosalilla tai lenkillä. Höhlä! Eli nyt tulee viikon irtiotto ihan kaikesta. Aion katsoa elokuvia, Teen wolf -sarjaa eteenpäin, aion tehdä joku päivä jotain tosi hyvää ruokaa, kutsua kaverin kylään ja lukea kirjan loppuun. Aika hyvät suunnitelmat siis.
  Huomenna pikkusiskoni hamsteri tulee luokseni viikoksi kyläilemään, kun perhe lähtee isovanhemmilleni toiselle puolelle Suomea. En mene mukaan Mindyn vuoksi (en tykkää antaa sitä hoitoon koska se stressaa niin kauheasti ja reagoi stressiin vatsallaan, ja se on niin rakas, että olen mieluumin itse sen kanssa. Viikko on pitkä aika).

  Nyt hetken keskityn vain siihen, että saan taas itseni jalkeille. En tiennyt, että yksi tulehdus voi saada ihmisen näin huonoon kuntoon fyysisesti, siis suorastaan jalkapuoleksi.

         • Miten te aiotte viettää hiihtoloman/onko se jollakin jo lopuillaan? •
         • Mitä elokuvia ehdottomasti suosittelisit katsomaan? •

Love,
Jenni

21.2.2017

Nuorallakävelevä sabotaasi


    Missasin tänään koulun. Viiden aikaan aamuyöstä säädin herätystä 10min aikaisemmaksi, ja jotenkin samalla räpläsin sen kokonaan pois päältä. Joten heräsin kahdentoista jälkeen tyytyväisenä hyvistä yöunista, ja tajutessani sen että missasin koulun ohella myös kaksi tenttiä, oli fiilis täydellinen. Joten käperryin takaisin peiton alle ja yritin nukahtaa.
    Kunnes posti tuli romahtaen postilaatikosta alas. Nousin ylös ja hain sen ihanan postipinon, jossa oli se kaunis kirjekuori. Kolmas maksumuistutus. Maksakaa lasku heti välttääksenne laskun siirtymistä perintätoimiston käsiteltäväksi. Milläs maksan, kun tilillä on loppukuulle varattuna vähän päälle kymppi? Kun kissalla loppuu raksut ja meikäläisellä porkkanat? Entä, kun kämppä lähtee alta ja joudun kadulle, ja menetän koko elämäni? Mä en halua, että niin tapahtuu. Kiinnitin kyseisen laskun jääkaapin oveen ja käperryin takaisin peiton alle, ja itkin todella kauan. Tuntuu, että elämä on välillä liian hankalaa. Että kaikki vain romahtaa käsiin.
    Rahahuolet jatkuvat. Minulla on opintolainaa nostettavissa enää vähän päälle 800e, eli lyhyesti kahden kuukauden opintolainat. Tuloni koostuvat siis opintotuesta (452e) ja opintolainasta (400e), eli yhteensä 852e. Niistä miinustetaan 580e vuokra, eli jäljelle jää 272e (ja siitä puhelinlasku, sähkölasku ja muut pakolliset menot). Entäs, kun en saakaan opintolainaa toukokuussa? Tuloni eivät riitä edes vuokraan, sillä tarvitsen 128e rahaa. '
Välttyäkseni traagiselta kohtalolta, olen suunnitellut että nostan opintolainaa vain 200e/kuukausi lukukauden loppuun asti - eli sen verran, että saan tuloillani maksettua vuokran, sähkön ja kaikki välttämättömimmät. Sitten haen toimeentulotukea, joka toivottavasti kattaa kaikki loppukuun menot. Kuinka paljon toimeentulotukea voi saada, jos opintorahat ei riitä edes vuokraan? Entä voiko toimeentulotuki maksaa vuokran niin, että minulle jää käteen opintotuki? Tietääkö kukaan viisas? Otan apua vastaan, järkevimpiä ideoita mitä kannattaa tässä tilanteessa tehdä. 
   
    Toivon, että huominen menee paremmin. Mitä huomenna on luvassa? Koulua minulla on 8-13. Äiti hakee minut koulusta, ja käymme kaupoilla. Tulen kotiin ja syön, ja melkein heti lähden kuntosalille. Teen treenin, ja 16:15 alkaa pilates, käyn siellä. Illalla käyn vielä yhdessä nuortenillassa. Eli mukava päivä tulossa - kunhan vain pysyn kasassa ja näin. Haluaisin kovasti jutella jonkun kanssa.
    Pikkusiskoni oli luonani lauantaista sunnuntai-iltaan. Ahdistuksen ja pelkojen ohella olen fiilistellyt sitä, miten kivaa meillä oli! Nautin jokaisesta hetkestä hänen kanssaan. Kävimme elokuvissa, katsoimme viaplaysta Liisan seikkailut peilimaassa -elokuvan, söimme vähän suklaata, teimme kasvissosekeittoa ja tortilloja, ja väkersimme smoothieta vielä puolenyön aikaan, kirjoitimme kirjeen naapureille ja juttelimme. Oli niin ihanaa vain istua ja jutella.

    Tää on kyllä ihan pelkkää nuorallakävelyä. Koska kun tipun nuoralta,
joudun kiipeämään sinne takaisin ja aloittamaan koko nuoran alusta. 

16.2.2017

Hei kattokaa kun mä yritän

    Käsivarret. Takareidet. Selkä. Ja hartijat - ne ovat niiiin kipeät. Miksi? Tein ensimmäistä kertaa sen PT:n saliohjelman!
    Se tuntui tosi hyvälle, ja oli oikeasti tehokas: olin kuolemaisillani jo ensimmäisen sarjan jälkeen mutta silti jaksoin. Sarjoja siinä on 3, ja se tuntui välillä vähän tylsälle tehdä kaikki uudestaan juuri kun oli päässyt loppuun, joten improvisoin muutamassa kohtaa ja tein sarjojen uusimisesta mielekkäämpää.
     Lopulta koko juttu päättyi niin, että minulta loppui motivaatio ennen kuin sain edes treenin loppuun - ehdin suorittaa 2/3 osaa valmiiksi - ja menin istumaan pukuhuoneeseen hikisenä ja väsyneenä. Toivon etten ole ensimmäinen jolle käy niin, ettei vaan kykene. Mieli oli maassa ja epäonnistumisen pelko jylläsi ajatuksissa - ihan vain siksi, etten saanut nostettua yhtä tankoa joka olisi pitänyt olla kyykyissä hartijoiden päällä, joten tein sen kahvakuulalla. Lisäksi samassa huoneessa treenaamassa oli kaksi naista jotka olivat paljon hoikempia kuin minä, ja osasivat paljon enemmän kuin minä. Ihailin heitä, mutta samalla koko kehoni ahdisti, ja ympärillä olevat peilit ahdistivat koska en voinut suojautua minnekään tekemään liikkeitäni - joku näki minut aina peilistä ja pelkäsin katseita. Ei niin että minuun kauheasti oltaisiin kiinnitetty huomiota. Pelkään, että ihmiset ajattelevat; "mitä noin lihava ihminen tekee täällä?" ja alkavat puhumaan siitä ääneen. -Laihdutan, hitto vie! Voi itsetuntoni heikkoutta. Toisaalta tämä sai minut yrittämään vielä enemmän, ja näyttämään niille naisille, että katsokaa vaan mua parin vuoden päästä. Sillon mä oon jotain ihan uutta.
    Yritän ryhdistäytyä taas. Haluan lisätä saliohjelmaan muutaman ihan oman jutun, jotta siitä tulee entistäkin hauskempaa. Kirjoitan sen puhtaaksi niin että se näyttää hienolle - oon tarkka näissä visuaalisissa jutuissa. Alan venyttelemään iltaisin antaumuksella ennen nukkumaanmenoa. Kyllä tämä onnistuu vielä, saattepa nähdä. Olen muuten pitänyt siitä pilateksesta! Se on tavallaan raskasta, tavallaan ei, eli kuntoiseni selviää siitä kyllä kunhan yrittää hieman. 

    Tänään siivosin koko asuntoni (paitsi vaatekaapin). Siirsin muutaman huonekalun paikkaa, imuroin kaikkialta, tiskasin, tyhjensin pöydät, luuttusin vessan lattian, siivosin jopa roskakaapin. Nyt on siistiä, ja olen ylpeä työstäni. Huomenna siskoni ja kaverimme tulee luokseni illaksi. 
...Niin, ja huomenna pitäisi myös pitää koulussa esitelmä vauvarokosta. 

  -Niiu

13.2.2017

Kipua

  Olin pilateksessa, ja tunnin aiheena oli vatsa ja reidet.
  Luulin todella kuolevani sinne lattialle ja mietin koko ajan, että mitä mä teen täällä ja mikä mun elämän tarkoitus on, kun makasin salin lattialla jalat ilmassa ja yritin harjoittaa joitain syviä vatsalihaksia yhtä aikaa kun olin painanut nilkat kiinni toisiinsa. Fiilis oli kuitenkin hyvä kun lähdin paikalta, tosin pukukopeilla kyykistelin lattialla juoden vesipulloani tyhjäksi ja manasin vatsalihaksiani joita poltti enemmän kuin ikinä. Ja selitin jollekin mummolle koko pilatestunnin ja sen, miten olin onnistunut missäkin. Hän kuunteli ja naureskeli, ja kehotti hakemaan lisää vettä kerran teen nyt kuolemaa.
  Vatsalihakset ovat nyt niin kipeät, että juuri ja juuri saan hengitettyä ja noustua sängystä ylös, sama juttu sisäreisien ja pohkeiden kanssa. Mutta ei se mitään! Siis mun fiilis on oikeasti todella hyvä! Tuntuu että onnistun jossain. Oon huomannut muitakin terveysjuttuja jotka ovat tulleet, kun olen melkein 2 viikkoa syönyt hyvin ja liikkunut. Kuukautiset alkoivat pitkän tauon jälkeen, ja yöunet ovat syventyneet, mieliala on kohentunut hieman.

  Tosin tänään bussikortista loppui matkat! Olen hyvin sidoksissa bussikorttiin, sillä en pääse täältä kauppaan, kavereille, keskustaan, kirjastoon, saatika sinne salille. Ei ole rahaa, jolla ostaa lisää matkoja, joten seuraava salille pääsy on sitten, kun kela on hyväksynyt toimeentulotuki hakemukseni, jonka siis ne toivottavasti hyväksyy. Siihen asti olen kotona ja koulussa, enkä pääse salille enkä kauppaan. Enkä pääse personal trainer aikaan.